sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Bloggaamisen miettimistä

Ennen sosiaalinen media tutuksi-kurssia olin lukenut ja seurannut jo useita blogeja. Minulla oli myös blogi jo ennen kurssia mutta sen päivittäminen on hyvin vähäistä. Pidän enemmän lukea toisten blogeja aiheista, jotka kiinnostavat minua. Olen kurssin aikana miettinyt, että bloggaaminen on ihan kivaa. Mutta mistä aiheesta voisin bloggailla? En halua jakaa kaikkea tietoa itsestäni verkossa ja haluan pitää tietyn anonymiteetin. Voisin pitää esimerkiksi blogia musiikista tai matkustelusta, koska molemmat aiheet ovat lähellä sydäntäni. Blogi on hyvä väline kertoa kuulumisiaan esimerkiksi jos on pidemmällä reissulla. Kämppikseni oli vaihdossa Aasiassa ja hän perusti blogin, jossa muut pääsivät seuraamaan hänen kuulumisiaan ja tekemisiään. Luultavasti perustaisin oman matkablogin jos lähtisin pidemmälle reissulle. Voisihan sitä toki postailla tännekin omista reissuistaan ja samalla käyttää sosiaalisen median työkaluja hyödyksi postausta tehdessä. Jos kiinnostuit blogeista enemmän tällä kurssilla niin meinasitko perustaa tämän kurssin ulkopuolisen blogin?



3 kommenttia:

  1. Bloggaamisella on puolensa, mutta ihan tähän hetkeen en kyllä ole toista blogia perustamassa. Aika ei tunnu riittävän, eikä ketään varmasti opiskelijan arki kamalasti kiinnosta.
    Kesälomalla voisin pitää blogia ja kirjoitella päiväkirjan tapaista, varsinkin kun ajattelin ensi kesän viettää ihan lomaillessa ja lasten kanssa puuhaillessa.

    VastaaPoista
  2. Liian monta "rautaa tulessa", että kerkeisi pitämään blogeja turhista aiheista. Jos käyn matkalla tulee kuvat omalle verkkosivulleni, ja alle kertomus matkasta. Sama tapahtuu kun käyn tapahtumassa tai missä tahansa muualla erikoisessa paikassa. Mihin sitä blogia tarvitaan?

    VastaaPoista
  3. Mä oon miettinyt blogin perustamista tulevalle Saksan vaihdolle. Eipä tarvitsisi jokaiselle kirjoittaa erikseen ja jokainen voisi myös lukea ne jutut mitkä itseään eniten kiinnostaa. Tai ehkä alan sitten aktiivisemmaksi Facebookissa. Sekin ajaa saman asian hieman eri keinoin :D

    VastaaPoista