"Oppimistavoitteeni sosiaalinen media-kurssilla on oppia hyödyntämään
sosiaalista mediaa opinnoissani ja vapaa-ajallani. Erityisesti haluan
oppia käyttämään ja hyödyntämään niitä sosiaalisen media palveluita,
jotka eivät ole minulle aiemmin tuttuja." Lainaus on ensimmäisestä postauksestani, jossa tuli määritellä omat oppimistavoitteensa tällä kurssilla. Sosiaalinen media oli jonkin verran tuttu ennen kurssia. Blogi oli oiva työväline tälle kurssille mutta itse huomasin, että sen päivittäminen sitten jäi alkuinnostuksen jälkeen.
Kurssin pituus voisi olla esimerkiksi 3-4 päivää intensiiviviikolla, jolloin ehdittäisiin tutustua yhdessä hieman enemmän sosiaalisen median välineisiin. Löysin mielenkiintoisia sosiaalisen median palveluita ja tulen varmasti tutkimaan sosiaalisista mediaa yhä enemmän. Mielenkiintoisin portaali itse löytämistäni palveluista oli "Business 2 Community". Kyseiseltä sivustolta löytyy omalle alalleni sopivia artikkeleita hyvin paljon.
Kokonaisuudessaan kurssi oli opettavainen, mutta mielestäni lähiopetusta tulisi lisätä tulevilla opintojaksoilla. Muutenkin tämä kurssi hukkui helposti ns. "normaalien" kurssien alle ainakin omalla osallani. Kiitokset kuitenkin matkasta sosiaaliseen mediaan ja oikein hyvää joulua kaikille kurssilaisille! :)
Suvi
Suvin matka someen
1. vuoden liiketalouden opiskelijan blogi sosiaalinen media tutuksi-kurssille.
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Itsearviointi
Tunnisteet:
itsearviointi,
some
Sijainti:
02600 Leppävaara, Suomi
torstai 8. joulukuuta 2011
Nokia sai patenttitrollin kimppuunsa
Yritysjuridiikan etätehtäviä tehdessäni harhailin selailemaan Digitoday-sivustolle uutisia patenttikiistoista. Tämän uutisen mukaan Digitude nosti patenttikanteen seuraavia yrityksiä vastaan: Nokia, RIM, Sony, Samsung, HTC, LG ja Motorola. Eli Kaliforniassa kajahtaa. Nokia antoi kanteesta lausunnon: "– Olemme tietoisia kanteesta, ja tutkimme väitteitä. Nokia ryhtyy kaikkiin vaadittaviin toimenpiteisiin puolustaakseen itseään."
Only in U.S.A!
Only in U.S.A!
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Missä surffailla?
Monet meistä viettävät varmasti ainakin muutaman tunnin internetin ihmeellisessä maailmassa viikoittain. Aloin miettimään missä se ilta yleensä kuluu jos on sellainen mahdollisuus, että tulee oltua vain kotona.
Kyseisestä sivustoa ei varmasti tarvitse kuvailla sen enempää. Yleensä taustalla auki muiden välilehtien takana.
BBC Radio 1. Kuuntelen yleensä kotona ollessani nettiradioita suomalaisten radiokanavien sijasta. BBC Radio 1 hoitaa illan musiikkipuolen monipuolisella musiikkitarjonnallaan.
Ilta-Sanomien "laadukas" uutistarjonta täytyy myös tarkastaa päivittäin.
Spin Magazine on itseäni kiinnostava verkkojulkaisu erilaisine uutisineen ja musiikkiarvosteluineen.
Klubitus.org on Suomen suurin internetissä toimiva elektroniseen tanssimusiikkiin ja klubikulttuuriin keskittynyt portaali. Sivusto tarjoaa kaiken tärkeimmän infon koskien suomalaiseen klubikulttuuriin. Foorumia tulee seurailtua ja kirjoiteltua ahkerasti :)
Näillä eväillä ilta sujuu rattoisasti mielenkiintoisten aiheiden parissa :)
Kyseisestä sivustoa ei varmasti tarvitse kuvailla sen enempää. Yleensä taustalla auki muiden välilehtien takana.
BBC Radio 1. Kuuntelen yleensä kotona ollessani nettiradioita suomalaisten radiokanavien sijasta. BBC Radio 1 hoitaa illan musiikkipuolen monipuolisella musiikkitarjonnallaan.
Ilta-Sanomien "laadukas" uutistarjonta täytyy myös tarkastaa päivittäin.
Spin Magazine on itseäni kiinnostava verkkojulkaisu erilaisine uutisineen ja musiikkiarvosteluineen.
Näillä eväillä ilta sujuu rattoisasti mielenkiintoisten aiheiden parissa :)
tiistai 29. marraskuuta 2011
Business 2 Community
Tiistaiaamu Vallilan toimipisteen kirjastossa. Ajattelin olla tehokas ja tulla koululle tekemään rästissä olevia kouluprojekteja. Näköjään rästissä on myös tämä sosiaalinen media tutuksi-kurssi. Postauksien aiheita on ollut vaikea keksiä ja ote sosiaaliseen mediaan tutustumiseen on lipsunut. Surffaillessani ja yrittäessäni keksiä postauksen aihetta törmäsin portaaliin nimeltä Business 2 Community. Sivustolta löytyy paljon artikkeleita liittyen sosiaaliseen mediaan ja sen hyödyntämiseen esimerkiksi markkinoinnissa. Liiketalouden opiskelijan näkökulmasta tarkasteltuna sivusto on hyödyksi, koska se käsittelee esimerkiksi markkinointia laajasti. Sivustolta löytyy artikkeleita liittyen verkkomediaan, tietotekniikkaan ja talouteen. Näin ollen sivuston artikkelit tuovat varmasti erilaisia näkökulmia vaikka tietojenkäsittelyn opiskelijoille.
Millaisia artikkeleita sitten löysin kyseiseltä sivustolta? Kaikkien kurssilaisten kannattaisi käydä lukemassa artikkeli "You Still Don't GET Social Media Marketing". Artikkeli tuo näkökulmaa siihen miten sosiaalisessa mediassa tulisi markkinoida. Monilla yrityksillä on se harhakuva, että sosiaalisen median valitseminen markkinointikanavaksi on vain Facebook fanisivujen luomista. Aihetta tulee tarkastella syvemmällä asiantuntijuudella ja tehdä oma markkinointistrategia myös sosiaalisen median markkinointiin.
Muita mielenkiintoisiksi kokemiani artikkeleita olivat myös:
Steps to Build A Social Organization
10 Tips For Selling With Social Media
Tunnisteet:
koulu,
sosiaalinen media,
Vallila
Sijainti:
Vallila, 00550 Helsinki, Suomi
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Kiinnostuksen kohteena konemusiikki
Ajattelin postailla hieman eräästä kiinnostuksen kohteestani, musiikista. Varmasti jokainen meistä kuuntelee musiikkia ja samalla musiikkimakuja on hyvinkin erilaisia. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan mutta eniten tulee kuunneltua konemusiikkia.
Nykyisin musiikkimakuni koostuu seuraavista genreistä: progressive house, trance, tech house ja techno. Kuuntelen järkyttäviä määriä musiikkia viikoittain ja ja pyrin löytämään viikoittain uusia kuunneltavia kappaleita. Mistä sitten amennan tiedon jatkuvaan biisinälkääni? Vastaus on yksinkertainen - ulkomaalaisista radioseteistä.
Pete Tong - In new music we trust
http://www.bbc.co.uk/programmes/b006ww0v
Pete Tongin viikottainen setti uusinta musiikkia. Tongin setti on yleisesti mainstreamimpaa konemusiikkia, mutta välillä mukaan eksyy todellisia helmiä. Setti kuuluu viikottaisiin rutiineihini, joten tätä ei voi tosiaan missata! Tongin lisäksi kuuntelen ajoittain BBC Radio 1 nettiradiota, koska mielestäni Suomen radiotarjonta ei ole itselleni riittävä musiikin suhteen. Suomen radiokanavista kuuntelen oikeastaan ainoastaan YleX-kanavaa. Pete Tong julkaisee yleensä ensimmäisenä Eric Prydzin uusinta tuotantoa. Eric Prydz on yksi suurimmista innoittaijistani konemusiikin suhteen.
John Digweed - Transitions
http://www.johndigweed.com/
John Digweedin Transitions on myös viikottainen radiosetti, jossa soi juuri omalle musiikkimaulleni tyypillisiä kappaleita. Pakko kuunnella viikottain, koska kappalelistoilta löytyy ajoittain varsinaisia helmiä.
DJ Orion @ YleX
http://ylex.yle.fi/radio/ohjelmat/dj-orion
Suomalaisen DJ Orionin perjantai-iltaisin lähetettävä tanssimusiikkiohjelma. Orionin setit ovat trance-painotteisia, joten löydän sieltä välillä hyviä kappaleita.
AllDJ.org
http://alldj.org/
AllDJ.org on sivusto, josta löytyy uusimmat musiikkijulkaisut, radiosetit ja kappalelistat. Sivustoa seuraamalla olen löytänyt hyvin paljon uusia kuunneltavia kappaleita. Selaan sivustoa useamman kerran viikossa.
Artistit
Mitkä artistit sitten innostavat minua? Genreistä löytyy hyvin paljon artisteja, joiden kappaleita ja radiosettejä kuuntelen. Tässä hieman listausta tämän hetken suosikeista: Eric Prydz, Sasha, John Digweed, Gui Boratto, Matt Darey, Pete Tong, Paolo Mojo, NERO ja James Zabiela.
Kuuntelun lisäksi soittelen omaksi ilokseni kotona musiikkia alustalla Traktor Pro ja Numark Omni Control. Mikäpä sen mukavempaa aloitella viikonloppua kuin hyvän musiikin ja miksauksen parissa :)

Bloggaamisen miettimistä
Ennen sosiaalinen media tutuksi-kurssia olin lukenut ja seurannut jo useita blogeja. Minulla oli myös blogi jo ennen kurssia mutta sen päivittäminen on hyvin vähäistä. Pidän enemmän lukea toisten blogeja aiheista, jotka kiinnostavat minua. Olen kurssin aikana miettinyt, että bloggaaminen on ihan kivaa. Mutta mistä aiheesta voisin bloggailla? En halua jakaa kaikkea tietoa itsestäni verkossa ja haluan pitää tietyn anonymiteetin. Voisin pitää esimerkiksi blogia musiikista tai matkustelusta, koska molemmat aiheet ovat lähellä sydäntäni. Blogi on hyvä väline kertoa kuulumisiaan esimerkiksi jos on pidemmällä reissulla. Kämppikseni oli vaihdossa Aasiassa ja hän perusti blogin, jossa muut pääsivät seuraamaan hänen kuulumisiaan ja tekemisiään. Luultavasti perustaisin oman matkablogin jos lähtisin pidemmälle reissulle. Voisihan sitä toki postailla tännekin omista reissuistaan ja samalla käyttää sosiaalisen median työkaluja hyödyksi postausta tehdessä. Jos kiinnostuit blogeista enemmän tällä kurssilla niin meinasitko perustaa tämän kurssin ulkopuolisen blogin?
torstai 10. marraskuuta 2011
Nokian peruspuhelin pärjää Aasian markkinoilla
Nokia on ollut jälleen paljon esillä mediassa julkaistessaan uudet Windows älypuhelimet. Matkapuhelinmarkkinoilla parhaimmat katteet saadaan juuri älypuhelimilla, mutta Nokialla on Aasiassa merkittävä markkinaosuus peruspuhelimien myynnissä. Nokian 1280 puhelin on Aasian myydyin puhelin. Aasian top 10 listalla ovat myös Nokian 5233,
1616, C1-01 sekä 1800-mallit. Toivottavasti Nokia saa hyvän myynnin ja markkinaosuuden uusille puhelimilleen hyvinkin tärkeällä markkina-alueella, Aasiassa. Lähde: Asia's top 10 handsets
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)